SAUNAYOGA®

MITÄ SAUNAYOGA® ON?

o  “Puolen tunnin miniloma & Aikuisten unikoulu”

o  Saunayogaa tehdään pienessä ryhmässä ohjatusti noin 50-asteiseksi lämmitetyssä saunassa lauteilla istuen.

o  Ohjattu Saunayoga-harjoitus kestää noin 30 minuuttia ja sen aikana tehdään kuudesta liikkeestä koostuva sarja.

o  Saunan hiljaisuudessa verkkaiseen tahtiin tehtävän liikesarjan vaikutus on syvä ja rentouttava. Lisäksi saunayoga vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, mikä edistää kuona-aineiden poistumista ja puhdistaa kehoa.

KENELLE SAUNAYOGA SOPII?
Saunayoga sopii treeniksi ja rentoutumiseen kaikille ikään, kokoon tai kuntotasoon katsomatta eikä liikkeiden tekeminen edellytä aikaisempaa kokemusta joogasta.

KÄYTÄNNÖN OHJEITA ASIAKKAALLE:

• Saavu hyvissä ajoin (viim. 5 minuuttia ennen tunnin alkua).

• Pukeudu esimerkiksi uima-asuun tai shortseihin ja t-paitaan.

• Ota mukaasi saunaan hikipyyhe ja juomapullo.

• Ethän levitä kosteusvoiteita tai muita rasvoja iholle ennen Saunayogaa.

• Myös meikki kannattaa pestä pois ennen harjoitusta.

• Riisu kuumenevat korut ennen saunaan tuloasi.

• Laita pitkät hiukset kiinni ennen tuntia (esim. poninhännälle tai nutturalle).

• Juo vettä ennen Saunayogaa ja myös sen jälkeen.

SAUNAYOGALLA EROON SELKÄVAIVOISTA: Nykyään yhä useampi tekee istumatyötä, minkä takia kehonhuollosta ja erityisesti selän hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin. Selkäkivut ovat kuin nykyajan nuha – ne vaivaavat jossain vaiheessa jokaista. Saunayogan Terve Selkä -tunnit auttavat pääsemään eroon selkävaivoista ja ovat hyvää vastapainoa liiallisen istumisen kuormittamalle rangalle.

Lämpimästi Tervetuloa!

Läs om Saunayoga på svenska här
Slipp ryggbesvären med hjälp av Saunayoga

 mail@sebwil.fi  // 045 327 5037 tai 045 899 7107